Liikuntaa ja urheilua käsittelevät tekstit erottaa otsikon jälkeisestä tunnisteesta "U" ja elämänfilosofiaa käsittelevät tekstit tunnisteesta "EF". Joskus aiheet risteytyvät niin paljon, että on ihan erikseen merkintä "U & EF".

torstai 20. joulukuuta 2012

Kestävyysharjoittelun spesifisyys (U)


Jos haluaa kehittyä tietyssä kestävyyslajissa, kannattaako oheisharjoitteluna tehdä muita kestävyyslajeja? Onko juoksijalle synti hiihtää tai uimarille juosta?

Sydän. Kestävyysurheilijan tärkein lihas eli sydän ei ymmärrä mitä liikuntasuoristusta urheilija tekee. Se pumppaa happea ja ravintoaineita (veressä) työtä tekeville lihaksille. Toisin sanoen sydämen iskutilavuutta kehitettäessä voidaan kestävyysurheilussa käyttää välillä muutakin treenimuotoa kuin omaa lajia. Maksimaalinen hapenottokyky on sydämen minuuttitilavuuden ja valtimo-laskimo-happieron tulo. Minuuttitilavuus on sydämen sykkeen ja iskutilavuuden tulo. Ja koska maksimisykkeeseen ei käytännössä harjoittelulla voida vaikuttaa, määrää iskutilavuus urheilijan sydämen minuuttitilavuuden eli sen kuinka monta litraa minuutissa urheilijan sydän on kykenevä pumppaamaan verta. Sydämen iskutilavuuden kehittämisessä vieras laji voi olla välillä vaikka omaa lajia parempikin tapa harjoitella. Esim. hiihdossa, jossa ihmiskehon kaikki päälihasryhmät tekevät työtä kuluttaen happea, saadaan sydän pumppaamaan verta maksimaalisesti helpommin kuin esim. melonnassa, jossa vain ylä- ja keskivartalon lihaksisto tekee voimakkaasti aerobista työtä ja hermolihasjärjestelmän suorituskykyisyys saattaa alkaa rajoittaa kestävyyssuoritusta ennen kuin sydän- ja verenkiertoelimistöstä on saatu kaikki irti. Siispä esim. pohjolassa asuva meloja voi ihan hyvin tehdä talvisin välillä sydämen iskutilavuutta parantavan hapenottokyvyn treenin hiihtäen.

Lihasten aerobinen kapasiteetti. Maksimaalisen hapenottokyvyn toinen puolisko eli lihasten kyky käyttää happea, joka näkyy valtimo-laskimo-happierossa, taasen on adaptaatiossaan lajispesifi. Lihasten aerobinen kapasiteetti eli hiussuonitus ja mitokondrioiden eli lihasten aerobisten energiatehtaiden määrä, koko ja entsyymiaktiivisuus kehittyvät nimenomaan niissä lihaksissa, joita harjoitellessa käytetään. Niinpä esim. hiihtäjän ylävartalon lihasten aerobinen kapasiteetti ei parane esim. pyöräilemällä lähellekään huippuhiihtoa vaativalle tasolle.

Hermolihasjärjestelmän suorituskykykyisyys. Kestävyysurheilussa äärimmäisen tärkeää maksimaalisen hapenottokyvyn lisäksi ovat hermolihasjärjestelmän voimantuotto-ominaisuudet. Ne vaikuttavat ennen kaikkea suorituksen taloudellisuuteen mekaanisen hyötysuhteen kautta. Jos esim. kestävyysjuoksija tekee liian suuren osan talviharjoittelustaan hiihtäen, häviää mm. pohkeiden lihaksista optimaalinen venymis-lyhenemissykluksen hyödyntäminen eli elastisen energian varastoiminen (jänteet, nivelsiteet, lihasten poikkisillat ja titiiini) ja vapauttaminen juoksuaskeltamisen, jossa pohkeiden lihasten nopeaa venytystä seuraa nopea pohkeiden lihasten supistuminen, aikana. Lisäksi juoksemisen kannalta ajateltuna hermoston refleksiaktiivisuus saattaa heiketä eli esim. voimantuottoa lisäävän venytysrefleksin vaste pohkeissa heikentyä. Siispä omalle lajille spesifiä lihastyötä täytyy tulla riittävästi, kuten juoksijalle iskuttavaa juoksemista. Hieman aiheen vierestä mennen kestävyysurheilijoiden hermolihasjärjestelmän suorituskyvystä puhuttaessa voidaan lisäyksenä todeta, että kestävyysurheilijoidenkin kannattaisi tehdä maksimi- ja nopeusvoimaharjoittelua punttisalilla, sillä se parantaa heidän lajisuoritustensa taloudellisuutta parantuneiden hermolihasjärjestelmän voimantuotto-ominaisuuksien kautta. Siis käykää kestävyysurheilijat maksimi- ja nopeusvoimaharjoitteiden kimppuun salilla kestovoimajumppien sijasta! (…sitä kestovoimajumppaa esim. jalkanne saavat kyllä tarpeeksi niissä lajitreeneissäkin.) 

Tekniikka. Tekniikka on hermoston taitoa käskyttää lihaksia tuottamaan suorituksessa tarvittavia liikkeitä. Kestävyyslajeissa suoritustekniikan taloudellisuus on lähes poikkeuksetta dramaattisin tekijä, joka erottaa fyysisiltä ominaisuuksiltaan huippuunsa trimmatut kestävyysurheilijat toisistaan. Niinpä tekniikka ei voi koskaan olla liian hyvä ja oman lajin tekniikkaa ei voi oppia kuin tekemällä omaa lajia. Siksikin riittävän osan harjoittelusta tulee olla lajinomaista.

Yhteenvetona voitakoon todeta, että kestävyysurheilija voi käyttää muita lajeja harjoittelussa sopivina määrinä tuomaan vaihtelua harjoitteluunsa (välillä psyykkisesti piristävää) ja joissain tilanteissa vieraan lajin hyödyntäminen harjoittelussa sopivina määrinä voi olla suotavaakin. Lisäksi vammautumisista toipumisen aikana muut lajit voivat tarjota verrattoman avun korvaavia harjoituksia sisältävien harjoitusviikkojen ajaksi. Esimerkiksi lievästä akillesjännetulehduksesta kärsivän kestävyysjuoksijan akillesjänne ei toipumisen aikana kestä juoksua, mutta perinteinen hiihto, jossa ei tule iskutusta, onnistuu. Juoksija pystyy ylläpitämään tai jopa kehittämään maksimaalista hapenottokykyään niin sydämen iskutilavuuden kuin juoksulihasten aerobisen kapasiteetinkin kautta, sillä sydän ei ymmärrä juostaanko vai hiihdetäänkö ja hiihdossa myös juoksussa tarvittavat lihasryhmät tekevät aerobista työtä. Ainoastaan juoksutekniikka ja juoksuspesifi hermolihasjärjestelmän työskentely heikkenevät jonkin verran vamman kuntoutusjakson aikana, mutta vamman parannuttua muutaman viikon juoksuharjoittelun jälkeen juoksija voi olla elämänsä kunnossa, kun hermolihasjärjestelmä pelaa taas juostessa, mutta vammautumisajalta jäi ”takataskuun” parantunut hapenottokyky. 

20.12.2012
TR

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

40 tuntisesta työviikosta 20 tuntiseen työviikkoon (EF)


Valtakunnan johtoporras ehdottelee kaikenlaista, kuten työviikkojen tuntimäärän pidentämistä kahdella tunnilla (40:stä 42:een). Mietitäänpä nyt onko näillä kapitalisteilla mitään käryä siitä, mikä ero on materialistisella elintasolla ja elämänlaadulla. Materialistiseen elintasoon vaikuttaa enimmässä määrin tavara ja palvelut, joita kulutat. Elämänlaatuun vaikuttaa vapaa-aika, mielekäs työ, harrastukset ja muu mielekäs tekeminen, ihmissuhteet ja peruselintarpeiden tyydyttyminen. Juoksetko mieluummin oravanpyörässä omistaen kaksi kertaa suuremman asunnon kuin tarvitsisit, ajamalla autolla työmatkat, jottei vahingossakaan kertyisi arkiliikuntaa istumisen sijaan ja ostamalla tavaraa, jolla et loppujen lopuksi tee mitään muuta, kuin kulutat turhaan maapallon luonnonvaroja VAI tekisitkö mieluummin 20–30 tuntia viikossa töitä, viettäisit paljon aikaa rakkaiden harrastusten ja sinulle tärkeiden ihmisten kanssa sekä työmatkoilla huolehtisit terveydestäsi arkiliikunnan merkeissä jalan tai polkupyörällä? Ensinnäkin ylisuurella rahamäärällä ei saa ostettua onnea ja toisekseen rahalla ei voi edes tehdä asioita, jos ei ole aikaa ja henkisiä voimavaroja.

Ajatellaanpa nyt vaikka kolmihenkistä perhettä, jossa on isä, äiti ja neljävuotias lapsi. Molemmat vanhemmat tienaavat 1000 € kuussa tehden 20 tuntia töitä viikossa. Perhe syö huipputerveellistä ruokaa panostaen kasviksiin, marjoihin, hedelmiin, kalaan, laadukkaisiin liha- ja maitotuotteisiin, pähkinöihin, siemeniin, sieniin sekä öljyihin. He ostavat vielä suurimman osan ruoastaan luomuna. Ruokalasku on 600 € kuussa. Heillä on kotoisan ihana ja viihtyisä vuokra-asunto. Kolmio, jonka vuokra on 800 € kuussa. Lapsen, jonka ei hirveästi tarvitse olla päiväkodissa vanhempiensa vähäisen työn takia, päiväkoti on asunnon vieressä, joten lapsen hoitoon vienti onnistuu jalan. Molemmat vanhemmat pyöräilevät töihin. Perheellä menee erinäisiin laskuihin 200 € kuussa. Perheen yksilöllisiin ja yhteisiin liikunta- ja taideharrastuksiin kuluu keskimäärin 200 € kuussa. Perhe siis syö huippuhyvää ruokaa 5-6 kertaa päivässä (ja käyttää ruokaan rahaa keskivertoa enemmän), asuu viihtyisässä asunnossa (jossa ei ole siivouspäivänä uuvuttavan paljoa neliöitä), on velaton, harrastaa yhdessä ja yksilöinä rakkaita harrastuksia sekä viettää paljon aikaa toistensa sekä hyvien ystävien ja tuttavien kanssa. Kokonaismenot kuussa ovat 1800 €. Edelleen vanhempien kokonaispalkasta jää joka kuukausi 200 € ylimääräistä, josta voi säästää sekä pahan päivän varalle että esim. yhteisiin lomamatkoihin. Nyky-Suomessa materialistisen elintason kasvu on ajat sitten yliampunut yli peruselintarpeiden. Edellisestä esimerkistä käy ilmi, että 1000 € kuukausipalkallakin peruselintarpeet täyttyvät heikun keikun, jos mitoittaa materialistisen elintasonsa oikein. Suomessa köyhyysrajana pidetään kuitenkin 1080 euron nettotuloja (…pitäisi mennä vaikkapa Etiopian tai Intian maaseudulle katsomaan meininkiä näiden rajojen asettajien…).

Toisen esimerkin samankokoisessa perheessä molemmat vanhemmat tienaavat 4000 € kuussa. Perhe asuu 300 neliön omakotitalossa kaupungin kalleimmalla asuinalueella velkaa lyhennellen. Perheen isä kulkee Mersulla töihin ja äiti BMW:llä. Lapsi viedään hoitoon autolla ja vähäisestä yhdessäoloajasta huonoa omaa tuntoa kolkuttava mieli korvataan hukuttamalla lapsi materialistiseen krääsään ja videopelit toimivatkin lapsen toisina kasvattajina. Vanhemmat tekevät 45 tuntista työviikkoa ylityötunteineen ja tulevat väsyneenä kotiin syömään einesruokaa lapsen kanssa (fyysinen terveys tuhotaan henkisen hyvinvoinninkin ollessa kiikun kaakun…). Arkiliikunta rajoittuu hiiren ulkoiluttamiseen matolla sekä auton ratin pyörittelemiseen. Makuuhuoneessakaan ei usein parasympaattinen hermosto tee hommiaan sen enempää erektion kuin laadukkaan unen merkeissä, kun stressihormonit hyrräävät (…samaan aikaan liikkuvan luomuhippiperheen kodissa lapsen jo nukahdettua harrastetaan taivaallista seksiä, jonka jälkeen vaivutaan yhdeksäksi tunniksi laadukkaaseen ja palauttavaan uneen…).  Aitoja ihmissuhteita ei juuri ole, kun sosiaalinen elämä on tuhlaantunut verkostoitumiseen eli kulissisuhteiden luomiseen, jolloin kanssakäyminen on politiikkaa, ei elämää.

Kumman elämäntavan valitsisit?

12.12.2012
TR

PS. Teksti on tahallisesti luonteeltaan provosoiva ja karrikoiva. Pienemmätkin muutokset kuin työajan puolittaminen tuovat viikkoon kummasti aikaa lisää tehdä itselle ja läheisille tärkeitä asioita. Toki on myös ihmisiä, kelle työ on aidosti se tärkein asia elämässä, mutta näin ei kuitenkaan kovin monen kohdalla tunnu olevan.

PPS. Oikeasti joku keskimäärin 30 tuntinen työviikko voisi olla sopiva Suomeen. Arkisin olisi kuuden tunnin työpäiviä ja viikonloput olisi vapaata. Elintaso olisi hyvä ja elämä sopusoinnussa luonnon kanssa. Jokaisen työpanos keskittyisi jollain tasolla yhteisen hyvän rakentamiseen, eikä pelkkää turhanpäiväistä kapitalistista voittoa tavoittelevia töitä tehtäisi. Samalla jäisi aikaa rakentaa huippuhyvä elämänlaatu ja voisimme olla esimerkkikansa muille maille siitä, miten ikuisen kasvun sijasta voisi tavoitella sopusointuista kultaisen keskitien kokonaisuutta, jossa ihminen eläisi luonnon kanssa tasapainossa ja pystyisi tekemään myös itsestään ja kanssaeläjistään onnelliset.   

tiistai 4. joulukuuta 2012

Voima mahtuu pienempäänkin (U)

Alustukseksi on voimannäyte hurjasta hermostollispainotteisesta maksimivoimasta. Video, jossa normaalipituinen (ilmeisesti 178 cm pitkä) 83 kiloinen mies tekee maastavedon 360 kilolla:




Monesti tuollaisia maastavetorautoja näkee liikuttelevan n. 140 kg painavien voimamiesten ja voimanostajien. Ollakseen hämmästyttävänkin vahva, ei tarvitse kuitenkaan välttämättä olla hämmästyttävän iso. Lihasten koon näkee ihmisestä ulospäin, muttei ihmisen voimakkuutta. Miksi? Koska ihminen voi lisätä voimiaan sekä lisäämällä lihastensa voimantuottopotentiaalia kasvattamalla lihasten supistuvien komponenttien poikkipinta-alaa että parantamalla voimantuottokykyään parantamalla hermostonsa käskytys- ja tehtävienorganisointikapasiteettia. Etenkin dynaamisissa liikkeissä, kuten nostoissa se, että oikeat lihakset (ja jopa samojen lihasten eri kohdat eli eri motoriset yksiköt) ovat aktiivisena ja inaktiivisena juuri oikeaan aikaan on mielettömän olennaista kehon kokonaisvoimantuoton kannalta. Lisäksi pienestäkin lihaksesta voidaan saada ulos todella suuria voimia, jos hermosto kykenee rekrytoimaan lihaksen kaikki lihassolut suurella impulssitiheydellä, jolloin syntyy tetaanisia lihassupistuksia, joissa yksittäiset lihasnykäykset summautuvat tuottaen paljon yksittäistä lihasnykäystä suuremman kokonaisvoiman. Ihminen voi siis tulla voimantuottokyvyltään vahvemmaksi kahta reittiä: hermoston toiminnan kehittymisen kautta sekä lihasten supistuvien komponenttien poikkipinta-alan kasvun kautta. Kumpi reiteistä harjoittelunsa kulmakiveksi kannattaa valita, riippuu tavoitteista, harjoitustaustasta ja joskus myös harjoituskaudesta.

Jos tavoitteena on tulla mahdollisimman vahvaksi absoluuttisessa voimassa eli haluaa pystyä esimerkiksi liikuttelemaan mahdollisimman raskaita objekteja paikasta A paikkaan B välittämättä kehonpainostaan, kannattaa periodisoidusti (jaksotetusti) panostaa molempiin maksimivoiman komponentteihin. Toisin sanoen kannattaa kasvattaa sekä mahdollisimman suuret lihakset että mahdollisimman suuresti, taloudellisesti ja kehosta ulos tuotetun voiman kannalta älykkäästi lihaksia käskyttävä hermosto. Esimerkkejä tällaisista lajeista ovat voimamiesurheilu (Maailman vahvin mies kisat yms.) ja raskaan sarjan voimanosto.

Jos tavoitteena on pelkästään liikutella omaa kehoa mahdollisimman tehokkaasti paikasta toiseen eli esimerkiksi haluaa huippupikajuoksijaksi tai mahdollisimman sulavasti, tehokkaasti ja luovasti paikasta toiseen liikkuvaksi parkouraajaksi, kannattaa treenata hermostokomponentti huipputikkiin, mutta hankkia lihasmassaa vain vähän ja harkitusti oman lajin kannalta olennaisimpiin lihasryhmiin. Tällöin tehontuoton voimakomponentti on optimoitu. Siihen kun lisätään nopeusvoimaharjoittelulla optimoitu nopeuskomponentti ja lisäksi laji- sekä lajivoimaharjoittelulla transmutatoidaan yleisvoima lajivoimaksi, niin hyvä tulee. Monissa lajeissa on siis kyse voima/massa- tai teho/massa-suhteesta, jolloin on hyvä olla vahva kuin karhu, mutta kevyt kuin höyhen. Esimerkkejä tällaisista lajeista ovat seiväshyppy, parkour ja painoluokkavoimailulajit. Aika pienistäkin kehoista voidaan tuottaa ulos mielettömiä voimia. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon esim. Naim Suleymanoglun 188,5 kilon rinnalleveto + työntö (clean and jerk) alle kuusikymmentäkiloisiin 59,7 kilon elopainolla.

Naim Suleymanoglun 188,5 kilon C&J (3,16 x oma paino) vuodelta 1988:



Jos omat tavoitteet vaativat sopivassa suhteessa sekä absoluuttista että suhteellista voimaa, kannattaa lihasmassaa rakentaa lajiin sopiva määrä ja tietenkin rakentaa mahdollisimman suuren voimantuoton mahdollistava hermosto. Esimerkiksi monissa joukkuelajeissa tarvitaan sekä kykyä liikuttaa itseään (suhteellisen voiman tarve) että vastustajaa (absoluuttisen voiman tarve). Ihanne kehontyyppi tällaisissa lajeissa on riippuvainen siitä kuinka merkittävässä roolissa lajissa (omalla pelipaikalla) on kanssapelaajien liikuttelu ja kuinka tärkeää itsensä liikuttelu (vrt. esim. amerikkalaisen jalkapallon linjamiesten ja jääkiekkoilijoiden kokoero: jenkkifutiksessa korostuu monin pelipaikoin vastustajan liikuttaminen paljon enempi kuin jääkiekossa ja näin ollen jenkkifutiksessa tarvitaan enemmän absoluuttista voimaa, mutta vähemmän suhteellista voimaa kuin jääkiekossa. Yksinkertaisen mekaniikan mukaan se mikä voimassa (F=ma) ja liikemäärässä (p=mv) massalla voitetaan, hävitään kiihtyvyydessä (a=F/m), joka on esim. edellisen esimerkin jääkiekossa tosi tärkeä ominaisuus.
    
Kaikissa maksimivoimatavoitteissa on yksi yhdistävä tekijä: aina on optimaalista treenata hermoston kyky käskyttää lihaksista voimaa ulos mahdollisimman korkealle tasolle. Hermostopainotteinen treenaaminen: hermostollishypertrofiset perusvoimakaudet sarjojen toistomäärillä 4-6 ja ns. puhdas hermostollinen maksimivoimaharjoittelu sarjojen toistomäärillä 1-3. Lisäksi lihasten maksimaalista käskytystä voi treenata maksimiliikenopeudella tehdyillä nopeusvoimaharjoituksilla, joissa 1-5 toiston sarjoja 30–85 % ykkösmaksimista riippuen tavoitteesta. Jos nopeusvoimaharjoittelun on tarkoitus palvella maksimivoimaa, kannattaa se tehdä tehoskaalan yläpäässä (lajispesifillä tehoalueella), vaikka optimitehot (P=Fv) tuotetaankin yleensä hieman pienemmillä kuormilla (30–60 …70 % maksimista). Monissa lajeissa on toki järkevää tehdä voimaharjoittelun tukiliikkeissä 6-15 toiston hypertrofisia sarjoja lihasmassan ylläpidoksi tai lajin kannalta olenaisten lihasryhmien kasvattamiseksi.

Lopuksi perusasioiden avaaminen vähemmän urheilutieteeseen perehtyneille lukijoille:

·    Absoluuttinen voima = suurin voima, jonka keho pystyy tietyssä liikesuorituksessa tahdonalaisesti tuottamaan. Esim. syväkyykkymaksimi 200 kg.

·    Suhteellinen voima = maksimivoima suhteutettuna kehon massaan (lasketaan maksimivoima jaettuna kehon massalla). Esim. 200 kg syväkyykky 74 kiloiselta ihmiseltä antaa suhteelliseksi voimaksi 2,7xkehon massa. Jos esim. 100 kg urheilija syväkyykkää 220 kg, on hänen suhteellinen voimansa syväkyykyssä 2,2xkehon massa. Tässä esimerkissä raskaampi (100 kg) urheilija on kykenevämpi liikuttelemaan isompia ulkoisia objekteja jaloillaan (enempi absoluuttista voimaa), mutta kevyempi urheilija (74 kg) on kykenevämpi liikuttelemaan itseään (enempi suhteellista voimaa).

·    Maksimivoiman lihaskomponentti: lihasten voimantuottopotentiaali kasvaa, kun lihassolujen fyiologinen poikkipinta-ala kasvaa – myofibrillaarisessa hypertrofiassa lihaksen supistuvien komponenttien määrä kasvaa, jolloin on enempi mekaanista koneistoa, jolla voidaan yhtä aikaa tuottaa voimaa. Perinteisessä lihasmassan kasvatukseen tähtäävässä harjoittelussa mekaanisen jännityksen ja aineenvaihdunnallisten tekijöiden aiheuttamat lihasmassan kasvua stimuloivat stimulukset on yhdistetty sopiviksi siten, että tehdään keskipitkiä sarjoja keskiraskaalla kuormalla lyhyillä ja keskipitkillä palautuksilla: sarjoissa 6-12 toistoa 1-3 min palautuksilla.

·    Maksimivoiman hermostokomponentti: Parantamalla lihasten sisäistä ja välistä koordinaatiota saadaan lihaksista ja kehosta tuotettua enempi voimaa kehon ulkopuoliseen ympäristöön. Lihasten sisäisessä koordinaatiossa on kyse motoristen yksiköiden (liikehermo ja sen hermottamat lihassolut) rekrytoinnista. Lihasten välisessä koordinaatiossa on kyse monimutkaisesta projektista, jossa oikeiden lihasten (tai jopa lihasten osien) täytyy olla aktiivisena ja inaktiivisena oikeaan aikaan liikettä optimaalisen voimantuoton synnyttämiseksi. Lisäksi liikehermoista lihaksiin tulevan sähöisen viestin optimaalinen impulssitiheys mahdollistaa lihasnykäysten summaation yksittäisissä lihassoluissa.

18.11. – 4.12. 2012
TR

lauantai 27. lokakuuta 2012

Suuremman hyvän periaate (EF)


Elämällä ei nähdäkseni ole itseisarvoista merkitystä, vaan jokainen ihminen omilla valinnoillaan ja teoillaan luo elämälle merkityksiä. Ihmissuhteet, harrastukset, opiskelu, työ jne. luovat elämään sisältöä. Ihminen tarvitsee päämääriä ja tavoitteita ollakseen onnellinen. Jos ei halua mitään, ei omalla olemassaolollakaan liene ”siunausta”, koska silloin olemassaolollaan ei voi saavuttaa mitään mielekästä. Eli tavoitteita ja päämääriä täytyy olla – isompia tai pienempiä – kulkeakseen onnen polulla. Monesti ihminen kuitenkin eksyy itselleen eniten onnea tuottavilta teiltään ja tämän eksymisen estämiseksi suuremman hyvän periaate on oiva työkalu.

Jos esimerkiksi rakastat toista ihmistä ja rakkaasi sekä parisuhteenne on elämässäsi asia, joka tuottaa suurinta ja pitkäkestoista onnea sekä parisuhteenne yhdessä sovittuun dynamiikkaan kuuluu seksuaalinen uskollisuus, niin pelehtiminen vieraan kanssa hetkellisen nautinnon takia on vastoin suuremman hyvän periaatetta, joka kuuluu niin, että priorisoi valintasi siten, että et tee valintoja, jotka ovat vastaan sitä, jota eniten haluat. Parisuhdetta kevyempi ja arkisempi esimerkki tämän periaatteen käytöstä on esimerkiksi se, jos joku haluaa laihduttaa siksi, koska ylimääräisen rasvakudoksen poistuminen lisää elämän mielekkyyttä pitkällä tähtäimellä sekä fyysisen terveyden paranemisen että minäkuvan kohentumisen kautta. Silloin ei kannata jokaisena arkipäivän kahvitaukona syödä sitä hillomunkkia lyhytaikaisen ohimenevän nautinnon takia, jos vähempirasvainen keho fyysisine ja henkisine (ja itsetunnon kohenemisen kautta kenties myös sosiaalisine) terveysvaikutuksineen on asia, joka tekee pitkällä tähtäimellä onnellisemmaksi. Jos joku taasen tulee päivittäisistä hillomunkeista onnellisemmaksi kuin fyysisesti terveemmästä kehosta, on hillomunkkien päivittäinen syöminen mielestäni ihan perusteltua. Silloin hillomunkkien syömisestä saatu nautinto on suurempi hyvä ja laihduttaminen olisi pienempi hyvä, jota ei kannattaisi tehdä, koska se veisi suuremman onnen lähteen (hillomunkit) pois elämästä.

Onnellisuus on suurinta, mitä ihmisellä on. Kulkekaatte sen viitoittamia teitä. Jos pyrkii onnellisuuteen siten, että ei pyrkimyksillään vähennä kenenkään muun onnellisuutta, vaan paremminkin ruokkii, niin silloin ei ihminen voi elämässään olla kovin väärillä jäljillä. Se, mikä kullekin tuo onnen, riippuu persoonasta – meillä ihmisillä on hyvin erilaisia mielenkiinnonkohteita. Lähes jokainen onnellinen tarvinnee kuitenkin onneensa rakkautta, sosiaalista hyväksyntää, itsemääräämisoikeutta (autonomiaa – kykyä vaikuttaa omaan elämään) ja pätevyyden tunnetta (kyllä ihminen vaan tykkää siitä, että tuntee olevansa hyvä jossakin). Muistakaa suuremman hyvän periaate, olkaa onnellisia ja rakentakaa onnea ympärillenne. Allekirjoittaneen ihanneyhteiskunnassa vallitsisi sekä individuaalinen että yhteisöllinen onni. Tuossa yhteiskunnassa elämän onnettomat asiat olisivat ainoastaan luonnollisten asioiden seurausta (kuten läheisten kuolema sairauden tai onnettomuuden takia), mutta ei olisi ”turhaa onnettomuutta”, joka johtuu ihmisten onnea palvelemattomasta toiminnasta (valinnat vastoin suuremman hyvän periaatetta) sekä onnea palvelevan toiminnan laiminlyömisestä (mm. laiskuus itselle ja yhteisölle tärkeissä asioissa). Suuremman hyvän periaate on hyvä pitää mielessä tässä lukemattomien valintojen maailmassa!

25.–27.10.2012
TR