Liikuntaa ja urheilua käsittelevät tekstit erottaa otsikon jälkeisestä tunnisteesta "U" ja elämänfilosofiaa käsittelevät tekstit tunnisteesta "EF". Joskus aiheet risteytyvät niin paljon, että on ihan erikseen merkintä "U & EF".

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joululoma 2015 ja syksyn parhaita nostoja! (U)

Tervehdys blogin lukijat,

minulla alkoi eilen loma töistä ja tänään opinnoista.  Syksyn opintoihini kuuluivat solu- ja molekyylibiologian luennot, harjoitukset ja seminaari sekä lihasmekaniikan kurssi, jonka kurssityön palautin äsken. Tein tutkielman takakyykyn biomekaniikasta. Tämä on viimeinen blogipäivitys tältä vuodelta. Ensi vuonna blogin matka jatkuu tuttuun tapaan etenkin voiman, mutta todennäköisesti myös nopeuden, kestävyyden ja liikkuvuuden kehittämisen ympärillä pyörivissä teemoissa maustettuna omilla valmennus- ja urheilukuulumisillani. Tässä vielä mahtavaa treenisyksyä muistellen Joululoman kunniaksi syksyn parhaita nostovideoitani koottuna:

Absoluuttinen leuanmveto 187,2 kg:


Syväkyykky 3 s alastopilla 190 kg:


Pystypunnerrus (heikkous, jota tulee eritoten vahvistaa) 4x82,5 kg:


Penkkipunnerrus 152,5 kg:


Penkkiveto 2x130 kg:


Maastaveto 260 kg: 


Siinäpä riehumista kaikkiin päävoimantuottosuuntiin. Jos on kiinnostusta oppia paljon käytännöllistä tietoa päävoimantuottosuuntien harjoittamisesta painoharjoittelun ja kehonpainoharjoittelun avulla, kannattaa osallistua Athletican ja Konsta Koivurannan yhteiseen Parempi Liikkuja -koulutukseen 5. tai 6. maaliskuuta 2016! Ilmoittautuminen onnistuu täällä.

Mukavaa Joulunaikaa ja vuoden vaihdetta!
 
21.12.2015
TR