Liikuntaa ja urheilua käsittelevät tekstit erottaa otsikon jälkeisestä tunnisteesta "U" ja elämänfilosofiaa käsittelevät tekstit tunnisteesta "EF". Joskus aiheet risteytyvät niin paljon, että on ihan erikseen merkintä "U & EF".

lauantai 6. tammikuuta 2018

Supermiehestä kurjuuden kuninkaaksi – Mystinen mykoplasma vai jotain muuta (U & EF)

Vuosi 2017 vei Atleettisen Partasuun ilosta murheen alhoon


JOHDANTO

Jokainen ihminen on perimän ja ympäristön muodostama kokonaisuus, organismi, joka on jatkuvassa muutoksessa. Minunkin kokonaisvaltaisessa elämässäni on lukuisia rooleja, kuten elämänkumppani, ystävä, veli, poika, kohta isä jne. Tässä julkisessa blogissa keskityn kuitenkin valmentajan, voimailubiologin ja urheilijan rooleihini ja peilaan tätäkin tragediaa niiden kautta, vaikka tragedia on koskettanut viiltävästi jokaista elämän osa-aluettani. Haluan jakaa tämän synkän kokemukseni mm. siksi, että tästä kirjoituksesta voi olla apua samankaltaiseen tilanteeseen joutuneille tai joutuville. Ja onhan tämä mielenkiintoinen juttu ”uskomattomuudessaan” ja surkeudessaan.  

Kuka vaan meistä voi kuolla mikä päivä vaan. Kuka vaan meistä voi sairastua vakavasti mikä päivä vaan. Perimä ja sattuma näyttelevät suurta roolia elämässämme valintojemme lisäksi. Faktoja, joita ihmisen voi olla vaikea myöntää. Tämä tositarina kertoo vielä keskeneräisen tarinan sairastumisestani, seikkailuista suomalaisen terveydenhuollon viidakossa ja toipumisen alusta. Osaan laittaa asioita perspektiivin ja ymmärrän, että tämän hetken tiedoilla en ole kuolemansairas, enkä lopullisesti pitkäaikaissairas ja paranen tästä. Silti koettelemus on ollut aikamoinen ja tämän kokemuksen kuilunpohjat kokeneena ja yhä toipumisvaiheessa ymmärrän myös sen, miten pienestä on ollut aikanaan maansa myynyt, kun parin viikon flunssa on katkaissut suurimman elämän riemun ja laittanut esimerkiksi urheilussa etenemisen lyhyelle jäähylle. Sellaiset esteet kuin parin viikon flunssat ovat loppujen lopuksi pienen pieniä esteitä tavoitteidemme ja elämän ilon tiellä. Sellaiset esteet on helppo voittaa. Pitkäaikainen perusterveys on kuitenkin sellainen mahtava voimavara ja lähes kaiken tekemisen edellytys, että sen kunnollinen menettäminen ei korvaannu millään filosofialla, jos uskaltaa tarkastella objektiivisesti kokonaisvaltaista hyvinvointia ja onnellisuutta.


SAIRASKERTOMUS

Tarina johtaa vuoden 2017 alkumetreille. Valmentajana ja voimaharjoittelun asiantuntijana olen kouluttautunut intohimoisesti voimaharjoitteluun erikoistuneeksi liikuntabiologiksi yliopisto-opintojen lisäksi rutkasti omaa vapaa-aikaa uuden oppimiseen joka viikko käyttäen. Edessä on ensimmäinen täysi vuosi työelämässä ilman virallisia opintoja ja edessä on unelmien täyttymyksen, itse luodun Voimavalmentajakoulutuksen koulutusten vetämisen aloittaminen syksyllä. Urheilijana keskiverrosta 18-vuotiaasta on tullut 27-vuotias supermies. Takanani on lähes kymmenen vuotta nousujohteista voimaharjoittelua. Varsinkin Jyväskylän vuodet liikuntabiologian opiskelijana 2010-2016 aivan uskomatonta kehitystä kuukaudesta toiseen. Olen rakentanut itsestäni naturaaliurheilijana monipuolisen voimapaketin, joita vastaavilla ominaisuuksilla monipuolisuudessaan ei juuri muita ole: lisäpainoleuanveto 96 kg, lisäpainopistoolikyykyt 70 kg molemmilla jaloilla, maastaveto 272,5 kg, lisäpainodippi 95,5 kg, penkkiveto 140 kg, takakyykky 212,5 kg, penkkipunnerrus 160 kg, pystypunnerrus 92 kg sekä ihmislippu, lohikäärmelippu, etuvaaka ja takavaaka noin 100 kilon elopainolla. Rasvatonta massaa oli 85,5 kg. Treenikaudella elopainoa 100 kg alle 15 % rasvoissa ja piakkoin 18.2.2017 tuleviin lisäpainoleuanvedon Suomen Cupin kisoihin alle 100 kg sarjaan valmistautumisen loppumetreillä elopainoa 95 kg noin 10 % rasvoissa. Suomen Cupissa oli tavoitteena rikkoa maaginen 100 kg lisäpainonleuanveto ensimmäisenä Suomessa ADT:n alaisissa Suomen Leuanveto ry:n kilpailuissa yhdessä parin muun vetäjän kanssa. 6.2.2017 olin tähänastisen elämäni parhaassa lisäpainoleuanvetokunnossa. Vedin 3x85 kg.

Mies ennen kuin sairastelu vei voimat ja kilokaupalla lihasta


Perjantaina 10.2.2017 alkoi yllättäen rintakivut ja huimauskohtaukset. Seuraavana päivänä happamat röyhtäilyt alkoivat. Maanantaina 12.2.2017 rintaan koski, heikotti ja ahdisti niin paljon, että menin päivystykseen. Sydämen lepo-EKG oli ok. Lääkäri epäili refluksitaudiksi. Vallitsevan koululääketieteen mukaisesti oireiden syytä ei lähdetty selvittämään, vaan lykättiin vatsahapposalpaajalääkitys päälle (pitkään jatkuva vatsahapposalpaajalääkitys sotkee ruoansulatuksen toiminnan pahasti). Olin kolme päivää niin väsynyt ja heikkovointinen, että nukuin tai makasin sängyn pohjalla ruokailuja lukuun ottamatta. Olo koheni kuitenkin niin, että osallistuin 18.2.2017 lisäpainoleuanvedon Suomen Cuppiin. Vedin avausvedolla -100 kg sarjaan ennätykseni 95 kg ja tein kaksi epäonnistunutta yritystä 100 kilosta. Terveenä tehtyihin treeneihin nähden paras veto oli kuitenkin poissa. Timo Lauttamus nosti ensimmäisenä ADT:n alaisissa Suomen Leuanveto ry:n kisoissa 100 kg ylös Suomessa! Olimme samassa sarjassa.

Kevät 2017 oli voinniltaan puolisurkeaa aikaa. Minua röyhtäytti ja närästi paljon, ja useina päivinä oli kuvottava ja heikottava olo. Kävin terveyskeskuslääkärillä. Arveli edelleen närästykseksi. Suositteli jatkamaan happosalpaajalääkitystä ja sanoi, että saa treenata normaalisti.

Kesällä aloin saada voimakkaita rintakipu- ja heikotuskohtauksia. Ambulanssit ja maakuntien sairaalat tulivat tutuksi. Isot kasat veri-, virtsa- ja ulostekokeita, keuhkoröntgenkuvat, ylävatsan ultraus sekä gastroskopia eli ruokatorven, vatsan ja ohutsuolen alun tähystys. Mistään ei löytynyt mitään poikkeavaa. Jyväskylän terveyskeskuslääkärini ei peitellyt ärsyyntymistään ”hankalan tapauksen” kohdalle sattuessa, kun homma ei hoitunutkaan käden käänteessä käypähoitosuosituksilla. Potilaana olo oli enempi ”kiusankappale, josta pitäisi päästä eroon” kuin ”hädässä oleva ihminen, jota pitäisi auttaa”. Vihjailipa terveyskeskuslääkäri sitäkin, että liekö vika korvien välissä. Semmoinen täti oli se. Sisätautien ruokatorven ph-mittauksen tulosta seurannut toimenpide oli kuitenkin koko hoitoketjun ”huippukohta”: kirjeitse ”närästystä on, jatka happosalpaajien syömistä" (vaikka ne eivät olleet auttaneet oireisiin).

Syksyn alussa sain niin pahan rintakipu- ja päänsumenemiskohtauksen, että päädyin ambulanssilla viideksi päiväksi sydänosastolle tutkittavaksi. Aortan ja sepelvaltimoiden varjoainekuvaus puhdas. Viiden vuorokauden sydänsähköseuranta ja erikseen otetut kipusydänsähkökäyrät puhtaat. Ylä- ja keskivartalon tietokonetomografia puhdas eli ei esimerkiksi kasvaimia sisäelimissä.  Olen tosi kiitollinen julkiselle terveydenhuollolle tärkeistä poissulkututkimuksista, mutta sen jälkeinen ”koita pärjäillä” viikkokausiksi ennen mahdollisia jatkotutkimuksia ei ollut herkkua, kun ei pystynyt kävelemään muutamaa kymmentä metriä pidempään ennen kuin kova rintakipua sekä voimakas heikotus ja uupumus pysäyttivät matkan teon ja oirelista oli tämä: kovaa lepo- ja rasitusrintakipua, huimausta, yletöntä röyhtäilyä (pahimmillaan monta kertaa minuutissa ja pisimmät kestivät 10 s), närästystä, valtavaa heikotusta ja uupumusta, lihaskipuja (lihakset kipeytyivät todella kipeiksi heti, jos niitä jännitti yhtään), vatsakipuja, sydämen korkearytmistä tykyttelyä, käsien ja jalkojen tuntikausiksi kylmenemistä sekä käsien ja jalkojen puuduttelua... Myös näköni on heikentynyt sairauden aikana. Olin elokuusta vuoden 2017 loppuun sairaslomalla. Nyt vuoden 2018 alussa olen puolikuntoisena toipilaana palaillut osittain töihin.     

Tässä vaiheessa syksyä kuvaan astui ”pelastava enkeli” eli toisessa kaupungissa asuva ystäväni, joka varasi minulle ajan yhdelle Suomen parhaista urheilulääkäreistä. Homma meni näin: ystävä kysyi viestillä vointiani ja oireitani päivällä ja soitti illalla, että ”olen varannut sulle huomenaamuksi ajan yhdelle Suomen parhaista lääkäreistä. Ole yöllä neljältä valmiina, niin tulen hakemaan sinut”. Aamulla oltiin sitten ratkaisevalla lääkärillä, joka käytti anamneesin eli esitietojen (sairaskertomus ja taustat) keruuseen 40 min ja loput 20 min jatkotoimenpiteiden suunnitteluun. Seuraavana aamuna minusta otettiinkin parikymmentä putkea verta uusiin kokeisiin (lähes kaikki mahdollinen, mikä olisi voinut olla oireideni taustalla) ja toimitin pari ulostenäytettä. Verikokeista selvisi, että immuunijärjestelmäni mykoplasmaspesifit vasta-aineet olivat todella korkealla. Lisäksi tein uloshengityksen huippuvirtausta mittaavan PEF-seurannan, josta selvisi, että keuhkoputkieni ilmankuljetuskyky oli samalla tasolla kuin kunnon astmassa. Oireideni todennäköiseksi syyksi ilmeni siis mykoplasma ja sen siivittämä alipalautumistila. Tästä alkoi monipuolinen lääkitys, josta osa on päällä yhä nyt alkuvuodesta 2018. Tästä alkoi myös hidas ja todella aaltoileva kuntoutumiseni.

Silloin pahimmillaan pääsin kotona alakerrasta yläkertaan vain yksi porras kerrallaan. Joka portaan jälkeen piti hengittää muutama kerta ennen seuraavaa porrasta, sillä rintakipu, heikotus ja uupumus olivat niin kovia. Hiljalleen pääsin portaat parilla stopilla. Sitten yhteen putkeen. Pikkuhiljaa pystyin lisäämään liikkumista sisällä. Kohta pääsin kiertämään kerran rivitalomme ympäri, sitten kaksi kertaa. Nyt 6.1.2018 pystyn kävelemään 4 km lenkkejä ja tekemään kevyttä kehonhuoltoa. Röyhtäily, närästys ja huimaus ovat hävinneet kokonaan. Leporintakipu on jo osana päivistä poissa ja osana läsnä, joskin lievänä verrattuna pahimpaan. Kävely koskee edelleen aina rintaan, mutta paljon vähemmän kuin pahimmillaan. Heikotusta ja uupumusta on yhä, mutta laimeampana. Lihakset kipeytyvät yhä heti, jos niitä jännittää kovemmin, mutta jo lievemmin kuin pahimmillaan. Hoitavan lääkärini ennusteen mukaan minun pitäisi tervehtyä täysin kesäksi 2018.  


MYKOPLASMA

Olen liikuntabiologi, en lääkäri tai patofysiologi. Tunnen erityisen hyvin tämän hetkisen tutkimustiedon valossa liikunnan vaikutukset elimistöön ja melko hyvin koko terveen elimistön fysiologian ja anatomian. Patofysiologiaa olen lukenut vain vähän. Joka tapauksessa omaan hyvän tieteenlukutaidon aloilta, joissa fysiologia on keskiössä. Lääkäreiden keskuudessa arvostetun Duodecim-lehden 37-lähteisen mykoplasma-artikkelin mukaan jopa neljänneksellä mykoplasmatartunnan saaneista infektioon voi liittyä muita kuin hengitystieoireita, joskus ilman edeltäviä hengitystieoireita (mulla ei ollut mitään perinteisiä flunssan oireita missään vaiheessa). Hankalimpia näistä oireista ovat immunologisella mekanismilla leviävät keskushermostoperäiset oireet. Mykoplasma voi siirtyä hengitysteistä verenkiertoon ja levitä sen välityksellä kohde-elimiin, kuten keskushermostoon ja ihoon, missä syntyy sytokiinivälitteinen tulehdus. Koska osa mykoplasman rakenteista muistuttaa isäntäsolujen rakenteita, voi syntyä kehon omia vasta-aineita esim. hermokudosta vastaan eli jonkinlaista autoimmuunisairautta. Tyypillisimpiä ovat juurikin immunologisella mekanismilla syntyvät keskushermostoperäiset vaivat (mulla ainakin raajojen puuduttelu ja lämmönsäätelyongelmat sekä autonomisen hermoston toimintaan liittyneet sydämentykytykset, hikoilut, vapinat yms. tulivat tutuiksi – mitkä johtuivat mykoplasmasta, mitkä sen aiheuttamasta alipalautumistilasta – mene ja tiedä). Muita hengitysteiden ulkopuolisia mykoplasmaoireita ovat mm.  lihas- ja nivelsäryt (tuttu juttu mulle!) ja vatsakivut (tuttu juttu mulle!). Kun vein ko. Duodecimin artikkelin terveyskeskuslääkärilleni, niin hän viittasi sille kintaalla.     

Näin valmentaja- ja urheilupiireissä liikkuvana kokemuksestani kertoneena olen kuullut lukuisia samantyylisiä ”mystisiä mykoplasmatapauksia”, joissa pahimmillaan koko elimistö sekoaa, toimintakyky menee ja toipuminen vie 1–2 vuotta. Mykoplasma jakaa lääkärikuntaa kahtia. Sen on saanut huomata tässä matkan varrella lukiessa ja suomalaisen terveydenhuollon viidakossa seikkaillessa. Monet infektiolääkärit eivät usko pitkittyneisiin mykoplasmoihin tai mykoplasman vakaviin jälkiseuraamuksiin ja ainakin Jyväskylässä ymmärtääkseni infektiolääkäri määrittää koko Keskussairaalan virallisen linjan. Niinpä minultakaan ei edes testattu mykoplasmaa Jyväskylässä oudoista oireistani ja urheilutaustastani (vakava mykoplasma-alipaulautmiskombo on usein urheilijoiden vaiva, kuten seuraavassa kappaleessa ilmenee) huolimatta vaikka olin kevään, kesän ja syksyn aikana tekemisissä sairauteni tiimoilta noin 15 lääkärin kanssa. Toisaalta kokemuksen kautta vakavia mykoplasmatapauksia nähneet urheilulääkärit ottavat usein taudin vakavasti ja tiedostavat, että taudilla on myös vakavampia muotojaan perus räkätaudin lisäksi.




Yllä olevista urheilulääkäreiden kirjoituksista tiivistän tähän vain muutamia asioita. Ensinäkin mykoplasma on pieni soluseinätön bakteeri, joka pystyy piiloutumaan solujen sisään. Kehon immuunijärjestelmän on vaikea tunnistaa mykoplasmaa. Mykoplasma on vaikeahko diagnosoida. Mykoplasma pystyy käyttämään kehon soluja apunaan tarvitsemiensa proteiinien rakentamisessa. Mykoplasma diagnosoidaan urheilijoilta usein liian myöhään ja alipalautumistila on jo päällä. Alipalautumistila pääsee syntymään, kun piilevä mykoplasmainfektio lievine oireineen vie elimistön voimavarat ja urheilija ei palaudu harjoittelusta normaaliin tapaan. Lopulta syntyy alipalautumistila. (Näin mulle ilmeisesti kävi.) Alipalautumistilan patofsyiologiaa ei tunneta vielä kovin tarkasti, mutta hermostollinen ja hormonaalinen säätely ovat sekaisin, samoin kehon immuunipuolustus. Tilasta palautuminen kestää vähintään kuukausia.

Tällainen tarina tässä vaiheessa toipumista. Askel kerrallaan kohti terveyttä!

6.1.2018
TR

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti